Friday, November 14, 2014

Kiljussa on totuus

Jorma Uotinen HS:n nyt.fi-sivulla:

"Olet krapulassa.

En ole ollut vuosiin krapulassa, koska olin viimeksi humalassa vuonna 1968. Olin silloin kolme vuorokautta myrkytystilassa, olin tyhmyyksissäni juonut varmaan pari litraa kiljua. Siihen jäi alkoholinkäyttöni. Saatan joskus kyllä nostaa samppanjalasin ja kaksi kertaa vuodessa otan pari senttiä viskiä, sillä on virkistävä vaikutus verenkiertooni."





Sanomattakin on selvää, että Jorkki on juonut kiljua, jonka bouquet ei ole tarpeeksi kehittynyt. Kannattaa ihan oikeasti antaa käydä loppuun ja kirkastaa.

Sunday, April 13, 2014

Kiljun väkevöinti

Kiljua voi yrittää voimaannuttaa asettamalla avoimen kiljuastian yöksi ulos pakkaseen tai kesäaikaan pakastimeen. Muutaman tunnin jälkeen muodostunut jäähile poistetaan, koska se on lähinnä vettä. Jäljelle jäänyt kilju on alkoholipitoisuudeltaan hieman noussut, koska etyylialkoholi ei jäädy pakastimen lämpötilassa.  Proseduurin voi toistaa tarvittaessa. Jäähileen voi sulattaa ja valmistaa siitä vaikkapa teetä.

Saturday, April 12, 2014

Sima


Tarvikkeet:

9 l astia
500 g fariinisokeria (1 500 g paketti)
1½ kg tavallista sokeria
5 tl turbohiivaa
2-3 sitruunaa, laiskoille 100% sitruunamehu
Rusinoita

(vesilukko)

Laita 4 l vettä kiehumaan ja aseta sokerit astian pohalle.
Odota veden kiehumiseen ja kaada vesi sokerin päälle.
Sekoita, lisää toiset 4 l kylmähköä vettä ja sekoita.
Lisää sitruunamehu ja hiiva. Odota 3-5 päivää ja kirkasta.

Jos haluat, niin siman voi laittaa pulloihin ja mukaan rusinoita.
Vaihtoehtoisesti voit popsia rusinat.

Thursday, April 10, 2014

Köyhän miehen kilju

Köyhän miehen kiljun valmistusaika on noin viikko.

Sitä ei ole tarkoitettu nautittavaksi vaan sen juominen on suoritus.
Kilju on kätevä tehdä tyhjään puolentoistalitran virvoitusjuomapulloon.
Ainekset:
1 l vettä
1½ - 2 dl sokeria
½ tl turbohiivaa tai pari pussia tavallista.


Ohje:    

Pese pullo.
Lisää kädenlämpöinen vesi pulloon.
Lisää sokerit ja ravista pulloa.
Lisää hiivat.
Sulje korkki, mutta älä kiristä tiukalla, ettei pullo räjähdä.
Anna käydä 3-4 päivää.

Älä nauti vaan juo.





Tarvikkeet



Kilju on yksinkertaista valmistaa. Tarvitaan vain muutama instrumentti, jotka todennäköisesti löytyvät valmiiksi joka kodista. Mutta jos harkitsee kiljun suurtuotantoa, on hyvä ostaa tarkoitukseen tarvittavat vehkeet vähittäismyymälästä.

Käymisastia on astia, jossa käymisprosessi tapahtuu. Astiaksi kelpaa periaattessa mikä tahansa tarpeeksi iso tonkka, kanisteri tai vastaava, mutta käytännössä täyden kiljupöntön käsittely ja siirtäminen on hankalaa, jos painoa on yli 40 kilogrammaa . Käymisastia pitää saada tehtyä tiiviiksi, mutta samalla siitä pitää päästä pois painetta. Yleensä on hyvä ostaa viinitarvikekaupasta kunnollinen käymiastia, jossa tulee mukana myös lappo ja vesilukko.

Lappo on letku, jolla lapotaan kirkas kilju toiseen astiaan. Lappoamisen kelpaa myös äyskäri, jolla äyskäröidään pinnasta kirkas kilju turhaan sekoittamatta.

Vesilukko on yksinkertainen vehje. Se päästää kaasua pois käymiastiasta, mutta ei päästä ilmaa sisään. Jos ilmaa pääsisi käymiastiaan, niin kiljun etanoli muuttuisi etaanihapoksi. Tällöin kiljun alkoholipitoisuus vähenisi ja maku muuttuisi pahaksi. Tuplahäviö. Vesilukko on näppärälle kaverille helppo rakentaa, mutta eivät ne kaupastakaan ostettuna paljoa maksa. Jos käymisastiana käytetään pulloa tai kanisteria, jossa on korkki, voi vesilukon jättää pois. Pitää vain muistaa välillä päästää paineita pois astiasta tai jättää korkin niin löysälle, että ulos tuleva kaasu pihisee. Tämä ei kuitenkaan ole edellä kerrotuista syistä paras vaihtoehto.

Tee-se-itse vesilukko

Vesilukon valmistaminen ei ole rakettitiedettä. Kyseessä on yksinkertainen koje. Vesilukon valmistat tekemällä pullon korkkiin reiän, johon pistät tiiviisti letkun silikonia tms. apuna käyttäen (ei saa olla pienintäkään vuotokohtaa) Letkun pinnan viet vesiastiaan. Nestepinnan tulee olla vesiastiassa alempana kuin käymisastiassa. Jos haluaa, ettei panos haise, voi vesilukkoon laittaa aktiivihiiltä, puuhiilijauhekin käy. Jos aktiivihiiltä tarvitsee vain pienen määrän, niin apteekista saa melko edullisesti hiilitabletteja. Jos käyttö on suurempaa, niin suuremmat määrät voi hankkia muualta.


"Vesilukko" pyörän venttiilistä

1. Tee käymisastian kanteen reikä vapaavalintaisella tyylillä.

2. Liimaa polkupyörän venttiili "väärinpäin" käyttäen esimerkiksi erikeepperiä.

Wednesday, April 9, 2014

Appelsiinikilju

Ainesosat:

10 l vettä
10 l appelsiinitäysmehua
6 kg sokeria

Ohje:

Pakasta appelsiinitäysmehu.
Lisää sokeri noin 30-asteiseen veteen ja sekoita tarvittaessa, niin että sokeri liukenee veteen.
Kuori ja lisää jäiset appelsiinitäysmehukalikat.

Sulje käymisastia ja odota pari viikkoa.
Jos parin viikon jälkeen vesilukosta pulppuaa kuplia noin 15 s välein tai ei ollenkaan, niin voit aloittaa kirkastamisen.
Appelsiinikiljua kirkastettaessa yksi kirkastamiskerta riittää eli lappoa kirkas kilju suoraan tarjoiluastiaan tai pulloihin.
Varo ettei käymisastian pohjalla oleva pahanmakuinen sakka sekoitu tarjoiltavaan kiljuun
Nauti noin 12 %:n  kiljusi.

Huomio, että tässä prosessissa luotetaan ns. villikäymiseen eli spontaaniin käymisreaktioon, joka toimii appelsiinimehussa luonnostaan olevien entsyymien avulla.

Usein kysytyt kysymykset

UKK

Mitä kilju on?

Mistä kilju tehdään?

Kuinka paljon sokeria tarvitaan?

Kuinka paljon hiivaa pannaan?

Miksi kilju pitää kirkastaa?

Lue lisää kysymykiä.

Reseptejä

Kirkasta kiljua 20 litraa

Omena-appelsiinikilju

Sima

Päärynäkilju

Köyhän miehen kilju

Appelsiinikilju

Perusohje

Usein kysytyt kysymykset

Yleistä

Suuntaa antavat hinnat

Sekoitussuhteet ja valmistusmäärät

Sokeri

Hiiva

Käyminen

Käymisen pysäyttäminen

Kirkastaminen

Maustaminen

Säilytys ja säilyvyys

Myyttejä ja urbaanilegendoja

Reseptejä

Tiedettä

Kiljun käymiskaava   

Yleistä

Mitä kilju on?

Kilju on käyttämällä tehty alkoholijuoma, jossa on maksimissaan 17 tilavuusprosenttia alkoholia ja loput vettä. Suomen lain mukaan kiljua ei saa tehdä. Kiljun raaka-aineena tulee olla hedelmiä tai marjoja vähintään puolet sokerimäärästä, tällöin se on kotiviiniä.

Mistä kilju tehdään?

Perusainekset ovat vesi, hiiva ja sokeri. Jotkut maustavat kiljunsa esimerkiksi korvaamalla osan vedestä mehulla tai lisäämällä hedelmiä käymisvaiheessa.

Miten kilju tehdään?

Lyhyesti selitettynä: liuotetaan haluttu sokerimäärä tiettyyn määrään 25-asteista vettä, lisätään hiiva ja annetaan käydä. Käymisen jälkeen hiiva tapetaan ja juoma kirkastetaan. Tarkemmat ohjeet löydät täältä.

Juokaa te vaan hiivasokerilitkujanne mullapa on olutta...

...joka on sitä samaa hiivalitkua tehtynä viljasta. Hyvin tehtyä kiljua juo oikein mielellään, kun taas joitakin oluita ei saisi kurkusta alas vaikka aseella uhattaisiin, eli makuasia.

Suuntaa antavat hinnat

Hiivat

• Tuorehiiva, 50 g, 0,20 €

• Kotileipojan kuivahiiva, 2 * 12 g, 0,69 €

• Sunnuntai kuivahiiva, 4 * 11 g, 1,32 €

• Power pikahiiva, 3,75 €

Sokerit

• Taloussokeri, 0,99 €/kg

• Kidesokeri, 0,89 €/kg

• Panimosokeri 2 - 4 €/kg

Tarvikkeet

• 30 litran käymissanko vesilukolla, 10-12 €

• Lappoletku, 4-5 €

• Lämpömittari, 4-5 €

• Vesilukko, 1,40 €

• Hajuton vesilukko, 1,80 €

• Desinfiointiaine, 2,45 €

Kemikaalit

• Viinin käymisainepakkaus, 3,55 €

• Superselvike, 1,75 €

• Aktiivihiili, 8 - 12 €/kg

Sekoitussuhteet ja valmistusmäärät

Kuinka suuren satsin saa tehtyä pieneen 0,5 litran pulloon?

Käytännössä maksimi on 0,3 litraa, mutta näin pienen määrän kanssa läträäminen on hankalaa ja samalla vaivalla tulee isompikin määrä juotavaa.

Saako vettä laittaa ihan piripintaan?

Ei saa, sillä käymisen alkuvaiheessa seos kuplii ja vaahtoaa voimakkaasti, etenkin pikahiivaa käytettäessä. Tämän takia astiaan on hyvä jättää noin 5 cm tyhjää tilaa.

Laitoin 25 g hiivaa limun joukkoon. Tarvitseeko lisätä paljon sokeria?

Paras on lukea etiketistä juoman sokerisisältö ja päätellä siitä. Yksi litra vettä tarvitsee noin 200 grammaa sokeria maksimissaan ja esimerkiksi 1,5 litran Coca-Colassa sokeria on 159 grammaa. Tuo hiivamäärä saattaa olla sitten niin paljon, että se vaahtoaa ensimmäisen käymispäivän aikana ja voimakkaasti.

Riittääkö yksi pussillinen kuivahiivaa litran kanssa vettä? Tuleehan silti 10% alkoholia?

Kyllä riittää vähempikin määrä. Alkoholin määrään ei vaikuta hiivan määrä, vaan sokerin ja veden suhde. Hiivan määrä ainoastaan kontrolloi käymisreaktion nopeutta, eli mitä vähemmän hiivaa sitä kauemmin käymisessä kestää.

Millaista hiivaa ja sokeria kannattaa ostaa ja kuinka paljon?

Valmistan 1,5 litran limupullossa.

Hiivaksi kelpaa teelusikallinen kuivahiivaa ja sokeriksi tavallinen sokeri, jota myydään tuotenimikkeillä Taloussokeri tai Kidesokeri. Älä käytä hillosokeria, se sisältää pektiiniä joka aiheuttaa vain lisää työtä ja ongelmia. Sokerimääräksi 1,5 litran pulloon riittää 250 grammaa, eli neljännes kilogramman pussista.

Sokeri

Mitä eroa on taloussokerilla ja kidesokerilla?

Ei mitään, ne ovat vain eri tuotenimiä.

Voinko käyttää hillosokeria?

Periaatteessa kyllä, mutta hillosokeriin on lisätty pektiiniä, joka aiheuttaa hyytelömäistä sakkaa kiljuun. Tällöin on käytettävä kotiviinin käymisainepakkauksesta  pussi nimeltä "pektolaasi" (käyttöohjeet käymisainepakkauksessa). Pektolaasi on entsyymi, jonka tehtävänä on hajottaa pektiini ja täten estää hyytelömäisen sakan muodostuminen.

Kannattaako käyttää panimosokeria?

Kyllä ja ei, hieman maku- ja kustannuskysymys. Panimosokeri on puhdasta rypälesokeria (glukoosia), toisin kuin tavallinen sokeri, joka on sakkaroosia (pilkunviilaajat voivat tässä kohtaa väittää, että sakkaroosi koostuu  fruktoosista ja glukoosista. Juju onkin, että näiden sokerien välillä on sakkaroosissa sidos). Panimosokeri hajoaa nopeammin ja antaa paremman maun juomalle, mutta maksaa hieman tavallista sokeria enemmän.

Kuinka paljon sokeria tarvitaan?

Yleensä pikahiivapussien kyljessä on taulukko, josta voi arvioida omaan juomaan tarvittavan määrän sokeria ja vettä. Jos sokeria on enemmän kuin mitä tarvitaan, juoma jää makeaksi eikä täten maistu kovinkaan monelle. Liian vähän sokeria taas alentaa juoman alkoholipitoisuutta hieman. Yksi kilogramma sokeria tuottaa 0,68 litraa 100 %:sta alkoholia. Voit laskea suuntaa antavan lukeman kertomalla vesitilavuuden halutulla juoman alkoholipitoisuudella (maksimi 17 %:ia turbohiivalla) ja jakamalla saatu tulos 0,68:lla. Tuloksena on sokerin määrä kilogrammoina. Eli (V * %) / 0,68. Esimerkiksi 25 litraa vettä, haluttu alkoholitilavuus 12 %:ia ja tulokseksi saadaan (25 * 0,12) / 0,68 = 4,4 kilogrammaa.

Voiko kiljua valmistaa hunajasta?

Voi yrittää, mutta tuloksena on simaa ja hunajan hinta nyt ei vaan ole kilpailukykyinen. 

Hiiva

Mitä eroa on kuivahiivalla ja tuorehiivalla?

Kuivahiiva on nimensä mukaisesti kuivattua hiivaa ja sitä myydään pienissä pahvipusseissa leivonta- tai maustehyllyllä. Tuorehiivaa taasen löytyy pieninä "kuutioina" kylmähyllyltä. Tuorehiiva sekoitetaan 20 - 25 asteiseen veteen, kun taas kuivahiiva tulisi sekoittaa kädenlämpöiseen (35 - 42) veteen sen herättämiseksi.

Mitä hiivaa minun pitäisi käyttää?

Normaaliin leivontaan tarkoitetut kuiva- ja tuorehiivat lopettavat toimintansa kun alkoholipitoisuus nousee 12:een prosenttiin. Pikahiiva tai toiselta nimeltään turbohiiva on käymiseen tarkoitettu hiiva, jolla on mahdollista saada peräti 17- prosenttista kiljua aikaiseksi. Merkittävin ero kuitenkin on käymisajassa: Leivontahiivoilla käymisaika on helposti viikon tai ylikin, kun taas pikahiivalla puhutaan noin 2-3 vuorokaudesta. Pikahiivoihin on yleensä jo valmiiksi sekoitettu mukaan ravinteita, mineraaleja ja suoloja, joita hiiva tarvitsee elääkseen.

Kuinka paljon hiivaa laitetaan?

Teoriassa mikä tahansa määrä hiivaa riittää, mutta mitä enemmän hiiva, sitä nopeammin juoma valmistuu. Ylenpalttisesti hiivaa ei kuitenkaan kannata lisätä, mutta suuntaa antavasti 25:een litraan voi laittaa kuivahiivaa neljä pussillista (4 * 11 g) tai tuorehiivaa koko kuution. Pikahiivalla tehdessä kaadetaan koko pussi tai pussin kyljessä olevat käymisajat eivät pidä paikkaansa.

Vaikuttaako pullahiiva erilailla kuin turbohiiva? Kestääkö käyminen pidempään pullahiivalla ja tuleeko turbohiivalla enemmän prosentteja?

Kyllä vaikuttaa. Yleensä ns. pullahiivaa käytetään vähemmän, joten se ei vaikuta yhtä nopeasti kuin suuri satsi turbohiivaa. Toinen vaikuttava seikka on se, että turbohiivojen hiivakanta on jalostettu tekemään alkoholia, kun taas pullahiivat ovat tehty tekemään pullaa. Tämän takia turbohiivat kestävät 17:ään prosenttiin asti olevia alkoholiseoksia, kun taas pullahiivat jäävät 12:sta - 14:ään prosentin lukemiin.

Minkä lämpöiseen veteen normaali hiiva pitäisi laittaa? Entä kuivahiiva?

Jos normaalilla hiivalla tarkoitat tuorehiivaa eli kuutioina saatavaa tavaraa, niin 20 - 25 astetta on paras lämpötila. Kuivahiivalle lämpötila voi olla hieman korkeampi, esimerkiksi 25 - 30 astetta, jotta se heräisi helposti.

Ostin pari päivää sitten pikahiivaa ja tässä on joku ravinnehiiva mukana. Pitäiskö se laittaa pikahiivan kanssa?

Kyllä pitää, sillä hiiva tarvitsee ravinteita ja vitamiineja ja ties mitä toimiakseen kunnolla.

Mikä on kuivahiivan ja tuorehiivan suhde?

Pussillinen eli 11 g kuivahiivaa vastaa noin 30 g tuorehiivaa.

Vaikuttaako hiivan määrä siihen lopulliseen makuun,vaikka on saatu 99-prosenttista vesikirkasta kiljua aikaiseksi?

Käytännössä katsoen ei vaikuta, jos vain hiiva on poistettu juomasta kirkastamalla oikeaoppisesti.

Meneekö pikahiiva huonoksi miten helposti?

Säilyttämällä hiiva viileässä ja kuivassa eli esimerkiksi kaapissa, joka ei ole hellan lähellä pitää hiivan hyväkuntoisina pitkään. Hiivapussien kyljessä pitäisi olla painettuna tai stanssattuna parasta ennen päivämäärä, johon asti tuotteen pitäisi säilyä oikein säilytettynä.

Löysin kaupasta viinihiivaa. Onko tämä pikahiivaa?

Ei ole, vaan kyseessä on viinin valmistukseen tarkoitettu kuivahiiva. Hiivakanta on erilainen kuin ns. pullahiivoissa ja kestää näin ollen alkoholia paremmin. Muuta mainittavaa eroa ei ole.

Millä osastolla myydään pikahiivaa kaupoissa?

Viinitarvikehyllyltä löytyy. Yleensä tämä hylly sijaitsee muiden alkoholijuomien kanssa samassa osassa kauppaa tai sitten leivontatarvikehyllyn eli jauhojen sun muiden luona. Varmin bongausmerkki ovat isot valkoiset käymissangot lattialla.

Käyminen

Mikä on minimi käymisympäristön lämpötila?

Käytännön miniminä voi pitää  15 - 18 Celsiusasteen lämpötilaa, tällöin hiiva vielä toimii. Alle tämän hiivan toiminta hidastuu merkittävästi ja lopulta lakkaa toimimasta kokonaan.

Mistä tunnistaa tarpeeksi käyneen kiljun?

Kun kuplien tulo vesilukosta on loppunut ja hiiva sakkautunut pohjalle tai kun vesilukosta nousevien kuplien esiintymistiheys on 1 - 2 kuplaa minuutissa.

Mistä näkee että kilju on alkanut käydä?

Paras merkki on kun vesilukko alkaa porlottamaan hissukseen kiihtyvällä tahdilla. Jos astia on läpinäkyvä, pinnalle kertyvä vaahto ja kuplat ovat merkki käymisestä. Avattuna astiasta kuuluu pieni sihinä, kun hiilidioksidi nousee pintaan. Myös tarkan vaa'an avulla voi päätellä käymisestä, paino vähenee noin puoli kilogrammaa per käynyt sokerikilogramma.

Kuinka paljon pikahiivakiljussa on alkoholia päivän käymisen jälkeen?

Ainoa keino on joko mitata ominaispainomittarilla tai hyvin tarkalla vaa'alla ja päätellä siitä. Vaa'an käytöstä prosenttien mittaamiseen on lisää tietoa tämän UKK:n Tiedettä-osiossa.

Minkä lämpöistä veden pitäisi olla?

Maksimissaan 25-asteista tai hiiva kuolee. Jotta käyminen voi alkaa ja jatkua, tarvitsee lämpötilan olla vähintään 15 astetta. Pienemmässä lämpötilassa hiiva vaipuu horrokseen. Parhaiten lämpötilan saa kohdilleen alussa kun mittaa lämpömittarilla, mutta käymisen aikana riittää että käymisastia on huoneenlämmössä.

Milloin käyminen alkaa?

Jos vesi on noin 20 - 25-asteista, käymisen pitäisi alkaa muutamassa tunnissa. Leivontahiivoilla tehdessä saattaa mennä hetki pidempään, kun taas pikahiivoilla voi ensimmäiset kuplat nousta noin kahden tunnin kuluttua.

Kuinka kauan käymiseen menee aikaa?

Riippuu täysin käytetyn sokerin ja hiivan määrästä, lämpötilasta ja siitä mitä hiivaa on käytetty. Leivontahiivoilla aikaa voi vierähtää helposti viikko, kun taas pikahiivoilla puhutaan parista päivästä.

Miten käymisen aiheuttamasta hajusta pääsee eroon?

Paras tapa on hankkia vesilukko, jossa on aktiivihiilisuodatin. Tämä suodatin imee pahat hajut itseensä käytännössä katsoen kokonaan. Normaalin vesilukon hinta on 1,40 €, kun taas aktiivihiilisuodattimella varustetun saa hintaan 1,80 €, johon tietysti tarvitsee vielä hankkia itse aktiivihiiltä.

Kuinka voimakas haju käymisestä tulee?

Kokemuksesta haju ei pysy yhden huoneenoven takana lainkaan normaalia vesilukkoa käytettäessä. Aktiivihiilellä varustettu vesilukko takaa  suhteellisen hajuttoman huoneilman. Toinen vaihtoehto on liittää vesilukkoon pätkä letkua ja työntää se ikkunanraosta ulos, jolloin paha haju ei jää sisälle.

Kuinka vahvaa kiljustani tulee?

Tämä riippuu täysin käytetyn sokerin ja vesimäärän suhteesta, sekä siitä onko käytetty pikahiivaa vai jotakin muuta. Normaalilla hiivalla käytännön maksimi on 12 - 14 %:sta alkoholia, kun taasen pikahiivoilla voi saada peräti 17 %:sta.

Paljonko aineita tarvitaan 1,5:n litran limupulloon?

Paras olisi katsoa alhaalla olevasta taulukosta, mutta pussillinen kuivahiivaa, 1,3 litraa vettä ja maksimissaan 250 grammaa sokeria (14 %:sta). Jos käytät pikahiivaa, voi sokerimäärän kasvattaa 325 grammaan (17 %:sta).

Kuinka kauan uskaltaa antaa käydä, ettei pääse kilju muuttumaan etikaksi?

Alkoholi ei muutu käymisellä etikaksi, vaan hapen vaikutuksesta. Toisin sanoen, jos astia on ilmatiivis, ei etikoitumista tapahdu.

Tuliko juomaani liikaa hiivaa, koska se vaahtoaa paljon?

Hiivaa ei periaatteessa voi olla liikaa, mutta jos juoma vaahtoaa on kyse ärhäkkäästä käymisestä. Yhtään enempää hiivaa ei kannata käyttää. Periaatteessa yksi kuivahiivapussillinen hiivaa riittää esimerkiksi limupullossa käytettynä. Jos käyttää isossa astiassa ja pikahiivaa, on suositeltavaa kaataa koko pussillinen tai muuten käymisajat eivät pidä paikkaansa sen kanssa, mitä pussin kyljessä luvataan.

Vaikuttaako pinnalle kertyvä vaahto laatuun lainkaan?

Ei vaikuta. Vaahtoaminen on täysin normaalia käymisessä, koska syntyvä hiilidioksidi kuplittaa käymisastian sisältöä. Vaahto häviää itsestään käymisen pysähdyttyä tai juomaa sekoitettaessa. Jos vaahto ei syystä tai toisesta häviä tai sakkaannu pohjalle, se on syytä kauhoa pois.

Voiko käymisastian jättää yksikseen, jos se on varustettu vesilukolla?

Kyllä voi. Vesilukko päästää astiaan syntyvän hiilidioksidin pois eikä sinne täten muodostu liiallista painetta. Vesilukko myös pitää huolen siitä, että astiaan ei pääse happea, joka aiheuttaa alkoholin etikoitumisen.

Onko muilla räjähtänyt käymisastia ikinä?

Kyllä varmasti. Tämä on merkki siitä, että vesilukkoa ei ole käytetty, vaan on vain laitettu ainekset pulloon ja korkki kiinni. Suositeltavaa olisi rakentaa korkkiin vesilukko tai käyttää käymisastiaa, jossa on vesilukolle valmiina reikä.

Voiko liian kylmä vesi alussa pilata koko kiljun vai alkaako käyminen veden lämmettyä?

Ei pilaa. Hiivaa voi pakastaa, joten kylmä ei sitä tapa. Alle 15 asteen lämpötilassa hiivan toiminta hidastuu ja lopulta pysähtyy. Kun neste taas lämpiää, hiiva rupeaa toimimaan.

Haittaako tai hyödyttääkö pullon ravistelu, kun hiiva alussa nousee veden pinnalle? Entä lopuksi, kun se laskeutuu pohjalle?

Alussa se voi hyödyttää, mutta kyllä se hiiva sen sokerin löytää joka tapauksessa, ravisteli tai ei. Lopussa sitä ei kannata mennä sekoittamaan, koska ideana onkin antaa hiivan sakkautua pohjalle juoman lappoamista varten.

Muodostuuko kiljuun tasaisesti alkoholia koko käymisprosessin ajan vai tuleeko sitä alussa nopeammin?

Alussa sitä tulee nopeammin, koska sokeria on enemmän. Alkoholimäärän nouseminen hiljalleen haittaa hiivan toimintaa ja 14 %:n lukemassa normaali hiiva lopettaa toimintansa.

Voiko se kilju kuohua niin että sitä purskuaa ulos pullosta koska se korkki on ihan vähän löysällä?

Kyllä voi kuohahtaa, sillä hiilidioksidin voimakas pulputus aiheuttaa vaahtoamista ja jos pullo on liian täynnä, se puskee pullosta ulos. Paras on käyttää kunnollista vesilukkoa, niissä on hieman paisuntatilaa ja siten ulos pyrkivä vaahto ei leviä ympäriinsä.

Itselläni ei ole minkäänlaista vesilukkoa. Haittaako se vai kannattaako käydä hakemassa?

Kyllä se haittaa, sillä astiaasi tulee pääsemään ilmaa, jonka sisältämä happi aiheuttaa alkoholin etikoitumisen. Suositeltavaa on siis käydä kaupasta sellainen ostamassa ja asentaa paikoilleen.

Onko hajuton vesilukko kirjaimellisesti hajuton?

Kyllä se miltei kirjaimellisesti on, jos nenänsä tunkee purkkiin kiinni niin haisee, mutta ei se yleisesti huoneilmassa haise.

Kun kilju on käynyt ja se on kirkastettu ja jäähdytetty pakkasessa, niin jatkaako se käymistä lämmetessään?

Jos kilju on käynyt loppuun asti, käyminen ei jatku, koska seassa ei ole enää sokeria. Kirkastaminen ja pakkanen eivät tapa hiivaa, joten jos sokeria on jäljellä, jatkaa hiiva käymistä kunnes sokeri loppuu.



Käymisen pysäyttaminen

Miksi käyminen tarvitsee pysäyttää?

Siksi että hiiva kuolisi, sakkautuisi pohjalle eikä kehittäisi enää sakkaa nostattavaa hiilidioksidia. Kirkastamissaineet eivät toimi likipitäen ollenkaan, jos käyminen on vielä kesken.

Voinko tappaa hiivan pakkasessa?

Hiiva ei kuole pakkasessa, vaan vaipuu vain horrokseen ja herää taas henkiin, kun lämpötila nousee sopivaksi.

Pysähtyykö käyminen itsestään?



Kyllä, joko silloin kuin sokeri loppuu tai kun juoman alkoholipitoisuus nousee niin korkealle, ettei hiiva enää kykene toimimaan.

Miksi käymisastiaa tarvitsee ravistella parina päivänä?



Ravistelemalla pysähtymisvaiheessa astiaa saadaan hiilidioksidi poistettua. Hiilidioksidi aiheuttaa ongelmia kirkastaminenvaiheessa, eli nesteestä erkaneva kaasu pitää hiivan liikkeellä, jolloin juomasta tulee sameaa eikä se suotu sakkautumaan. Hiilidioksidia liukenee veteen yli litra yhtä vesilitraa kohden, joten isossa 25 litran käymissangossa voi olla 25 - 30 litraa hiilidioksidia veteen liuenneena. Ravistelu tulee tehdä ilman vesilukkoa, sormi reiän päälle ja päästää välillä paine pois. Tätä tehdään niin kauan kunnes astiasta ei tule enää ollenkaan hiilidioksidia. Ravistelu on hyvä toistaa pari kertaa päivässä parin päivän ajan.



Kirkastaminen

Miksi kilju pitää kirkastaa?



Kirkastamalla ulkonäkö, haju ja eritoten maku paranevat. Samalla pääsee eroon siitä ilmiöstä, josta "kilju" tunnetaan: varpusparvesta WC-pöntössä. Eli puhdas juotava ei myllää mahaa sekaisin ja maistuu ainoastaan alkoholille.

Kirkastuuko kilju itsestään?



Kirkastuu, kunhan käyminen on pysähtynyt, hiilidioksidi poistettu ja astia saa olla paikoillaan rauhassa muutaman päivän.

Mitä aineita kirkastamiseen tarvitaan?



Kaupasta löytyvä käymisainepakkaus on hyvä apu, siinä on mukana kaksi pussia, joista molemmat käytetään kirkastamiseen. Muovitaskussa on nesteenä piihappoa ja pahvipussissa on viinigelatiinia. Jotkin kaupat myyvät näitä erillistuotteina käymisainepakkausten sijaan, mutta ohjeita ei tule mukana. Joistakin liikkeistä saattaa löytyä turbokirkastetta, joka on piihappoa ja kitosaania. Sen arvioitu kirkastamisaika on noin 24 tuntia, verrattuna piihappo/gelatiini -kombon noin viikon aikaan.

Voinko käyttää kahvisuodattimia kirkastamiseen?

Voi toki, mutta ongelma on niiden nopea tukkeutuminen ja se etteivät ne poista kaikkea sameutta aiheuttavaa. Helpointa on käymisen pysähtymisen jälkeen odotella pari päivää sakan laskeutumista, lapota ja odottaa muutama päivä ja lapota uudelleen tai sitten käyttämällä kirkasteaineita.

Saatteko te niistä omista liemistänne kuinka kirkkaita? Eihän sitä ihan vesikirkkaaksi voi saada.

Kyllä voi saada, mutta se vaatii viikon verran vähintään lisää aikaa käymisen jälkeen ja kemikaaleja. Täysin vesikirkasta on mahdollista siis saada ja etenkin jos käyttää aktiivihiiltä suodatukseen.

Kun olen suodatinpussien kanssa pelannut niin sameaa on tullut, mistähän tämä sameus johtuu?

Sameus johtuu juomaan jääneestä hiivasta. Suodatinpussit eivät poista makroskooppisen pientä hiivapartikkelia lainkaan, vaan ainoastaan isommat köntit ja liejun. Paras tapa on käyttää oikeaoppista käymisenpysäytystä, kirkastamista ja lappoamista, niin juomasta saa vesikirkasta.

Vaikuttaako kirkastaminen paljonkin makuun?

Hyvinkin paljon. Kirkastaminen poistaa juomasta sameuden, jota pienet hiivapartikkelit aiheuttavat. Tietysti järkevää on valuttaa juoma myös aktiivihiilen läpi, sillä se poistaa viimeisetkin sivumaut juomasta.

Kannattaako kirkastaminen tehdä ennen vai jälkeen juoman kylmään laittamisen, että hiiva kuolee?

Hiiva ei kuole kylmässä, vaan vaipuu horrokseen, josta se herää henkiin lämmettyään. Kirkastaminen tehdään käymisenpysäytyksen jälkeen, kun juoma on kertaalleen lapottu ja siitä on hiilidioksidi poistettu.

Mikä olisi paras tapa kirkastaa?



Paras tapa on tappaa hiiva käymisenpysäytysaineella, odottaa pari päivää ja ravistella käymisastiaa voimakkaasti ainakin pari kertaa päivässä ja tämän jälkeen antaa sakan muodostua pohjalle. Sitten lappoaminen, kirkastaminenaineet joukkoon ja antaa seistä viisi päivää ja lappoaa vielä kerran. Jos juomassa on vielä pieni sivumaku tai sameutta, se on syytä valuttaa aktiivihiilen läpi, joka poistaa ko. epäpuhtaudet juomasta.

Riittääkö vain yksi kirkastamiskerta?



Periaatteessa kyllä, jos käytetään käymisenpysäytysaineita ja kirkastamisaineita. Jos ei halua/voi käyttää ko. kemikaaleja, on suositeltavaa lapota kerran puhtaaseen astiaan, odottaa 5-7 vuorokautta ja lapota vielä kertaalleen. Jos juomassa on sivumakuja, on suositeltavaa valuttaa se aktiivihiilen läpi.

Kiljussa ei varmaan enää kauheasti ole sitä hiivaa kun sen kirkastaa?

Ei ole ei, varsinkin jos kirkastaminen on tehty hiivan tappamisen jälkeen ja kemikaalein. Kiljun kirkkaus on suoraan verrannollinen sen puhtauteen: Mitä enemmän näkyy läpi, sitä puhtaampaa se on.

Voiko keskeneräistä kiljua kirkastaa ja nauttia, jos lopettaa käymisen itse vaikka lämmittämällä?

Kyllä voi, mutta alkoholin määrä jää vähäisemmäksi ja maku on todennäköisesti makea, koska kaikki sokeri ei ole käynyt loppuun. Makea kilju ei ole hirveän hyvää ainakaan sellaisenaan, mutta esimerkiksi limulla lantrattuna makeutta ei huomaa.

Kiljuni ei maistu hiivalta, ei haise hiivalta, mutta on sameaa. Miksi en saa kiljustani vedenkirkasta?

Tähän voi olla useita syitä. Maista, onko kiljusi makeaa, sillä jos käyminen on pysäytetty ennenaikaisesti tai sokeria on ollut liikaa vesimäärään nähden, tämä ylimääräinen sokeri aiheuttaa pientä kellertävyyttä. Oletko ennen kirkastaminenta varmasti tappanut hiivan, eli joko lisännyt käymisenpysäytysainetta tai lämmittänyt juoman yli 60 asteeseen? Jos hiivaa ei ole tapettu, se hankaloittaa kirkastaminenta koska se ei suostu laskeutumaan pohjalle täysin. Jos mikään muu ei auta, valuta juomasi aktiivihiilen läpi, joka poistaa juomasta epäpuhtaudet ja mahdolliset sivumaut/hajut.

Millainen lappo pitäisi ostaa, voiko niitä valmistaa itse? Millaista materiaalia lapon pitäisi olla?

Lappoja ei hirveän erilaisia ole, sillä kaikkein yksinkertaisin lappo on noin metri taipuisaa kumiletkua, joka soveltuu elintarvikekäyttöön ja kestää alkoholia. Kaupasta saa valmiita lappoja noin 4 - 4,5 €:n hintaan ja ne sisältävät myös korkeudssäädettävän lappoputken käymisastiaa varten. Useimmissa malleissa on myös letkunipistin mukana, joka on suuri apu juomaa pullottaessa.

Miten kauan kestää lappoaminen?

20 litran astian tyhjentyminen toiseen kestää arviolta viisi minuuttia kaupasta valmiina saatavalla lapolla.

Lapposin kiljuni ja lopputulos oli melko vesikirkas, mutta kuitenkin neste on hieman kellertävää. Voisiko se olla etikkaa?

Mitä todennäköisimmin kyse on pienestä määrästä hiivaa, koska lappoaminen ei sitä poista täysin. Käyminen tulisi pysäyttää, lisätä kirkastaminenaineita ja sitten vasta lapota, kun hiiva on sakkaantunut pohjalle. Vaihtoehtoisesti voit tuon juomasi valuttaa aktiivihiilen läpi, joka poistaa suurimmat epäpuhtaudet juomasta parantaen sen makua ja olemusta.

Maustaminen

Missä vaiheessa marjat/hedelmät/mehut pitäisi laittaa sekaan?

Marjat ja hedelmät on suositeltavaa laittaa pieneen siiviläpussiin, jolloin ne on helppo poistaa käymisen jälkeen. Siiviläpussi laitetaan samalla kuin hiiva ja sokerikin, jotta hedelmien ja marjojen maku päätyisi juomaan.

Miten paljon marjoja/hedelmiä tulisi laittaa?

[Kumottu alkoholilain uudistuksen yhteydessä]

Lakiteknisesti marjoja/hedelmiä tulisi olla painoltaan vähintään puolet sokerin määrästä. Muuten määrä on hieman makuasia, mutta suuntaa antava arvio olisi laittaa saman verran kuin sokeriakin. Suositeltavaa on ostaa viinin käymisainepakkaus, jossa tulee muutamia ohjeita mukana tai käyttää valmista viinipakkausta, jossa on marjat/hedelmät valmiiksi mukana. Kohdassa "Reseptejä" tuossa alhaalla on muutama yksinkertainen resepti erinäisille viineille.

Missä vaiheessa mehu/limu laitetaan maun saamiseksi?

Paras on käyttää mehua/limua lantrinkina, eli alkuun puolet kiljua ja puolet mehua/limua. Maun mukaan sitten muuttaa sekoitussuhdetta. Käymisvaiheeseen lisätty mehu/limu saattaa aiheuttaa juomaan ilkeitä sivumakuja tai sekoitus onkin pahaa, koko juomaerä on pilalla. Siksi on suositeltavaa tosiaan sekoittaa pieni erä makutestiä varten.

Millä kannattaa ja ei kannata maustaa kiljua?

Tämä on makuasia. Henkilökohtaisesti en tykkää Coca-Colan sekoittamisesta mihinkään juomaan, mutta Sprite, 7-Up, Schweppesit ja mehut toimivat erittäin hyvin. Henkilökohtainen suosikkini on ostaa sellainen kahden litran purkki mehua, joka sisältää ties mitä hedelmiä ja on halpaa (noin pari euroa purkki).
Jotkut kertovat Fun light-mehutiivisteiden toimivuudesta. Erityisen maukas on omena-päärynä -tiiviste, koska sen maku on lähellä oikeaa omenan makua.

Säilytys ja säilyvyys

Mitä järkeä kiljua on säilytellä yli kuukautta, kun tarkoituksenahan on juoda koko satsi ainakin kuukaudessa?

20 litran juominen kuukaudessa ei ole millään mittarilla mitattuna järkevää, saati terveellistä, vaan kyse alkaa olla päihdeongelmasta. Monet tekevät kiljunsa tekemisen ilosta tai tarjotakseen ystävilleen, joten säilyvyys on yksi ominaisuus, jota hyvin valmistetulta kiljulta voi olettaa.

Kuinka kauan kilju säilyy ja missä parhaiten?

Huonosti tehty kilju ei säily kuin korkeintaan viikon, kun taas laadukkaasti tehtynä ja varastoituna se säilyy vaikka kuukausia. Tämä tosin edellyttää hiivan tappamista käymisenpysäytysaineella, kirkastaminenta kemikaalein, aktiivihiilen läpi valuttamista ja mahdollisesti vielä säilöntäaineen lisäämistä. Alkoholi itsessäänhän on mitä mainioin säilöntäaine, mutta juomassa olevat pienetkin epäpuhtaudet saattavat pilata juoman. Siksi on tärkeää puhdistaa kaikki välineet huolellisesti.

Voiko kiljun pilaantumisen välttää laittamalla kilju pakastimeen?

Puhtaan ja hyvin valmistetun kiljun ei pitäisi pilaantua käytännössä lainkaan, jos sitä säilytetään valolta suojattuna ja viileässä paikassa, sillä alkoholi itsessään on hyvä säilöntäaine. Jääkaappi kelpaa tähän mainiosti. Pakastimessa kilju jäätyy kauttaaltaan.

Myyttejä ja urbaanilegendoja

Tuleeko kiljun juomisesta aina krapula?

Ei. Krapula on alkoholimyrkytyksen oire, eli liikaa alkoholia ja liian vähän vettä ja ruokaa. Verensokerisi ovat alhaalla, josta aiheutuu voimakas päänsärky ja alkoholi diureettisena aineena kuivattaa ihmiskehoa. Siksi olisi hyvä ennen nukkumaanmenoa juoda ainakin puoli litraa vettä ja syödä jotakin, jolloin mahdollisen krapulan voi välttää tai ainakin loiventaa sitä. Ns. tasaavien juominen (eli lisää alkoholia) krapulaan ei ole ratkaisu, vaan päihdeongelma.

Kiljusta tulee aina krapula, ellei sitä pysäytä/kirkasta.

Tämä ei pidä täysin paikkaansa. Pysäyttäminen ja kirkastaminen takaavat hiivattoman juoman, jolloin ei mene maha sekaisin ja täten ei tarvitse olla vessassa oksentamassa/ripulilla. Tietysti oksennus lentää, jos liikaa juo mitä tahansa alkoholia. Muistisääntönä: Jos se kuplii käymisastiassa, se kuplii vielä vessassakin.

Hiiva tapetaan laittamalla kilju kylmään.

Hiiva ei kuole kylmässä, sillä hiivaa voi myös pakastaa. Hiiva ainoastaan vaipuu horrokseen ja herää taas henkiin, kun lämpötila nousee. Hiiva kuolee ainoastaan kemikaaleilla tai kuumentamalla yli 60-asteiseksi. Käytetyt kemikaalit ovat kaliumdisulfiitti (E224) tai kaliumsorbaatti (E202). Kaliumsorbaatti on yleisesti käytetty säilöntäaine, joten se parantaa juoman säilyvyyttäkin entisestään.

Jotkut ovat puhuneet, että muurahaispesässä pystyisi käyttämään kiljua. Pitääkö tuo paikkansa?

Ennen muinoin kiljusaavi laitettiin kesällä muurahaiskekoon, koska uskottiin että muurahaiskeon lämpö auttaisi kiljun käymistä. Teoriassa se auttaakin sitä varsinkin yöaikaan, mutta sisätilat päihittävät tämän menetelmän mennen tullen ja palatessa.

Mitäs mieltä olette tästä hiivattomasta appelsiinikiljusta?

Ohje on huono. Siinä luotetaan spontaanikäymisen alkamiseen, eli että seoksessa jokin hiiva alkaisi elämään ja käyttämään sokeria alkoholiksi, mutta ongelmana on se, ettei voi ikinä tietää mitä hiivakantaa ko. hiiva on. Tämän takia juomaan tulee helposti sivumakuja tai se aiheuttaa vatsanväänteitä. Lisäksi tällainen villikäyminen yleensä alkaa vasta viikon tai peräti kahden odottelun jälkeen, joten helpointa on vain ostaa sitä hiivaa kaupasta ja lisätä seokseen ja säästää ne appelsiinimehut lantraukseen. Tiesittekö muuten, että Saudi-Arabin nykyinen ehdoton alkoholikielto on peräisin appelsiinikiljun valmistamisesta? Erään amerikkalaisen öljy-yhtiön työntekijä valmisti appelsiinikiljua ja humalluttuaan laittoi paikkoja remonttiin. Ennen tätä tapausta Saudi-Arabiassa oli ulkomaalaisille sallittu alkoholin käyttö.

Kaikki sanoo, että lentää paska ja maistuu paskalle, niin käykö näin jos antaa vaan kiljun käydä kunnolla loppuun ja kirkastaa huolellisesti?

Ei käy. Tietysti kaikessa on pieni sivumakunsa, mutta siitäkin pääsee eroon käyttämällä aktiivihiiltä suodatukseen ennen pullotusta. Aktiivihiili poistaa ne viimeisetkin pahat hajut/maut mitä juomaan on irkastamisen jälkeen jäänyt. Maha menee sekaisin, jos juomaa ei ole pysäytetty ja kirkastettu, ts. sisältää hiivaa.

Olen lukenut, että jos laittaa vaikka rusinoita kiljun sekaan kun sitä laitetaan käymään, niin rusinat imisivät  pahaa makua kiljusta?

Rusinat imevät itseensä tuota hiivaa jonkin verran, joten ne kyllä auttavat siinä mielessä. Mutta helpointa silti on vain sakkauttaa juoma ja lapota kirkas neste talteen, sillä rusinat eivät ime läheskään kaikkea.

Olen kuullut, että kiljun teossa voi syntyä PIENI määrä metanolia, mutta voisiko sen välttää käyttämällä sokerina hillosokeria? Siinä on mukana pektiiniä minkä pitäisi estää metanolin synty.

Itseasiassa juuri pektiini aiheuttaa ongelmia. Paras on käyttää tavallista sokeria tai vielä parempi on käyttää panimosokeria. Jos käyttää hillosokeria, on juomaan käymisvaiheen alussa lisättävä pektolaasia pussillinen, joka löytyy viinin käymisainepakkauksesta. Pektolaasi on entsyymi, joka hajottaa pektiinin ja estää hyytelön muodostumisen. Jos käymiseen on käytetty siihen tarkoitettua hiivakantaa, ei metanolia pitäisi syntyä kuin teoriassa. Kaiken lisäksi metanolin vastamyrkkynä käytetään etanolia eli alkoholia, jota juomassa pitäisi olla runsaasti käymisen jälkeen.

Aiheuttaako kiljulla saavutettu humalatila aina oksentelua jälkeenpäin?

Ei aina. Oksennus kertoo siitä, että joko on juotu liikaa alkoholia tai että juoma on epäpuhdasta, ts. sisältää hiivaa, joka laittaa mahan sekaisin.

Älkää ostako paljoa sokeria ja hiivaa samaan aikaan kaupasta, myyjä saattaa ihmetellä.

Antaa myyjän ihmetellä. Täysi-ikäisillä tätä ongelmaa ei ole, jos kaupan politiikkana on olla myymättä käymistarvikkeita tai oletettuja käymisaineita (muutama kilogramma sokeria ja hiivaa). Kilogramma sokeria ja hiiva ei ainakaan aiheuta sen kummempia reaktioita, ellei ole teini-ikäinen ja myyjällä omat epäilyksensä. Ainhan voi ostaa hiivan muualta ja sokerin muualta, tai sitten kahdella eri kauppareissulla.

Etikkaa tulee jos kilju käy liikaa.

Ei pidä paikkaansa. Etikkaa syntyy ainoastaan alkoholin hapettuessa, ts. käymisastia ei ole tiivis. Kilju ei edes voi käydä liikaa, sillä käyminen pysähtyy sokerin loppumiseen tai hiivan toiminnan loppumiseen alkoholin osuuden noustessa tarpeeksi korkeaksi.

Hiiva "kuolee" kylmässä sellaiseen muotoon että se ei voi enää käydä alkoholiksi, mutta se voi yhä käydä bakteerien kanssa etikaksi.

Hiiva ainoastaan vaipuu horrokseen kylmässä, mutta lämmettyään jatkaa toimintaansa eli käymistä, jos sokeria on jäljellä. Etikkaa ei synny käymällä, vaan hapen vaikutuksesta.

En lähtisi keittämään kiljua hiivan tappamiseksi, koska se haihduttaa alkoholia pois.

Haihtuva määrä nestettä on grammoissa mitattavissa jos juoman nopeasti kiehauttaa eli nostaa lämpötilan yli 60 asteen hiivan tappamiseksi. Alkoholi alkaa poistua 78 asteen tienoilla, mutta poistuva määrä nopeasti kiehautettaessa on minimaalinen ja todennäköisesti hiivallista juomaa juodessa läikyttää tai oksentaa enemmän kun mitä keittämällä olisi menettänyt.

Reseptejä

Kirkkaalle kiljulle parhaan reseptin löytää sivulta "Kirkasta kiljua 20 litraa". Tässä on  muutama resepti kotiviineille. Ei varsinaisesti siis kilju-sisältöä, mutta liippaa sen verran läheltä ja näitä kumminkin kysellään, niin parempihan laajempaa yleisöä. Älkää käyttäkö säilöntäaineita sisältäviä raaka-aineita näissä ohjeissa.

Raparperiviini

• Raparperia 4-6 kg

• Rusinoita 750 g

• Sokeria 5-6 kg

Mustaviinimarjaviini

• Mustaviinimarjoja 7-9 kg

• Sokeria 5-6 kg

Mansikkaviini

• Mansikoita 3-6 kg

• Rusinoita 750 g

• Sokeria 3-6 kg

Omenaviini

• Omenoita 5-8 kg, tuoreita vahvan makuisia

• Sokeria 3-6 kg

Portviini

• Mustaviinimarjoja 2-3 kg

• Punaisia viinimarjoja 1,5-2 kg

• Mustikoita 2 kg

• Rusinoita 750 g

• Sokeria 6kg

Punaviini

• Puolukoita 2 kg

• Kirsikoita 1-1,5 kg

• Mustaviinimarjoja 0,5 kg

• Sokeria 3-4 kg

• Halutessa tammen- tai männynlastuja

Kesäinen valkoviini

• Raparperia 3-4 kg

• Persikoita 1-2 kg

• Rusinoita 750 g

• Omenoita 2 kg

• Valkoisia viinimarjoja 1 kg

• Sokeria 6 kg

Madeira

• Kirsikoita 5-6 kg

• Mustikoita 1 kg

• Pihlajanmarjoja 1 kg

• Rusinoita 750 g

• Sokeria 6 kg

Tiedettä

Tiedepuolesta kiinnostuneille tein hieman laskelmia ja erään keksinnönkin, josta selitän tämän viestin lopussa tarkemmin. Mikäli joku havaitsee laskuissa virheen, olisi mukava kuulla asiasta, jotta saan sen korjattua. Näitä ei ole käytännössä testattu, vaan laskettu paperilla sen teoriatuntemuksen pohjalta mitä itse osaan. Jos haluaa viedä harrastuksen ultimate-tasolle, tulee kaikki ainesmäärät mitata massan mukaan. On hyvä muistaa, että yksi litra 4-asteista puhdasta vettä painaa yhden kilogramman.

Disakkaridi sokerin (ns. tavallinen sokeri) käyminen:

H2O + C12H22O11 -> 4C2H5OH + 4CO2

m(C12H22O11) = 1000 g

M(C12H22O11) = 342,176 g/mol

n(C12H22O11) = 2,92 mol

M(H2O) = 18,016 g/mol

n(H2O) = n(C12H22O11) = 2,92 mol

m(H2O) = M(H2O) * n(H2O) = 52,7 g

M(C2H5OH) = 46,048 g/mol

n(C2H5OH) = 4 * n(H2O) = 11,69 mol

m(C2H5OH) = 538,3 g

Etanolin tiheys 0,7894 g/cm³

V(C2H5OH) = 681,9 cm³

n(CO2) = n(C2H5OH) = 11,69 mol

V(CO2) = Vm * n(CO2) = 262,0 dm³

Monosakkaridi sokerin (panimosokeri, fruktoosi/glukoosi) käyminen:

3H2O + 2C6H12O6 -> 5C2H5OH + 2CO2

m(C6H12O6) = 1000 g

M(C6H12O6) = 180,096 g/mol

n(C6H12O6) = 5,55 mol

M(H2O) = 18,016 g/mol

n(H2O) = (3/2) * n(C6H12O6) = 8,33 mol

m(H2O) = M(H2O) * n(H2O) = 150,1 g

M(C2H5OH) = 46,048 g/mol

n(C2H5OH) = (5/2) * n(C6H12O6) = 13,88 mol

m(C2H5OH) = 639,2 g

Etanolin tiheys 0,7894 g/cm³

V(C2H5OH) = 809,8 cm³

n(CO2) = n(C2H5OH) = 5,55 mol

V(CO2) = Vm * n(CO2) = 124,5 dm³

Disakkaridi vs. monosakkaridi

      Tavallinen     Panimo

Sokeria     1000 g     1000 g

Vettä     53 g     150 g

Etanolia     682 ml     810 ml

CO2     262 dm³     125 dm³

Voidaan siis huomata, että tavallisesta sokerista syntyy yli tuplasti hiilidioksidia ja noin 1,3 desilitraa vähemmän alkoholia per kilogramma sokeria kuin panimosokerista. Eli vaikka panimosokeri onkin hieman kalliimpaa kuin tavallinen sokeri, sitä ei tarvita aivan yhtä paljoa. Panimosokeri myös käyttää vettä kolminkertaisen määrän tavalliseen sokeriin verrattuna, joten vähäisempi sokerimäärä sen kuin korostuu entisestään.

Kiljun käymisvaaka

Tämä on täysin omaa keksintöä ja idea tuli näitä laskuja tehdessä, kun tajusin kuinka paljon hiilidioksidia juoman teossa poistuu astiasta. Yksi kilogramma tavallista sokeria siis tuottaa 262 litraa (NTP) hiilidioksidia. Hiilidioksidin ominaispaino kaasuna on 1,98 kg/m³, joten tuo kilogrammasta sokeria syntyvä määrä vastaa painona 0,262  m³ * 1,98 kg/m³ = 0,519 kg, eli hieman yli puoli kilogrammaa! Jos käymässä on limupullollinen juotavaa, jossa sokeria on 250 grammaa, on painonmuutos käymisastiassa noin 130 grammaa. Jos taas käymisastia on perus 30-litrainen, jossa käytetään 7 kilogrammaa sokeria, on painonmuutos hiilidioksidin poistuessa järkyttävät 3,6 kilogrammaa.

Tästäpä sitten kehkeytyi idea, että punnitsemalla käymisastia on mahdollista päätellä kuinka paljon sokeria on käynyt alkoholiksi ja tästä on mahdollista laskea juoman alkoholiprosentti, kun vesimäärä tunnetaan. Käytössä on kaksi eri kaavaa, toinen on panimosokerille ja toinen tavalliselle sokerille, johtuen niiden erilaisista käymistuloksista per sokerikilogramma.

Kaava tavalliselle sokerille: ((1,314 * m(muutos)) / m(vesi)) * 100 %

Kaava panimosokerille: ((3,285 * m(muutos)) / m(vesi)) * 100 %

m(muutos) on muutos painossa, eli kun käyminen laitetaan alkuun, punnitaan käymisastia ja asetetaan tämä nollatasoksi. Jatkossa kun mitataan astian paino, se vähennetään tuosta alkuperäispainosta ja otetaan itseisarvo. Näin on saatu laskettua astian keventyminen. m(vesi) on on astiaan lisätyn veden massa, tai tilavuus, koska veden ominaispaino on 1kg/dm³.



Tuesday, April 8, 2014

Päärynäkilju


Tarvikkeet:

1,5 l limsapullo
Tarjoiluun ½ l limsapullo

Ainekset:

1 l vettä
2 dl sokeria
2 teelusikallista pullahiivaa (sunnuntaihiivaa n. puoli pakettia)

Päärynämehukattitiivistetä

Valmistus:
Laita 1 l vähän yli kädenlämpöistä vettä pulloon, murenna hiiva hienoksi ja heitä sekaan. Lisää sokeri, hämmennä hetki ja sulje korkki. Laita pullo johonkin ~20-25 C lämpötilaan n. 4-8 päiväksi. Käymisastia ei saa olla ilmatiivis. Muuten saa keräillä kiljunsa seinistä ja katosta. Laita kilju kahvisuodattimen läpi tai kirkasta ½ l astiaan, johon laitetaan n. 20-35 % mehukattitiivistettä (maun mukaan). Sitten pullo vähäksi aikaa pakastimeen ja tuloksena on hyvänmakuinen päärynäkilju.

Vinkkejä



Älä käytä pullahiivaa, vaan pikahiivaa (superhiiva, turbohiiva)

Kaiken tai lähes kaiken sokerin on käytävä alkoholiksi, joten älä lisää liikaa sokeria.

Älä mausta tai jos maustat, niin tiedä mitä teet.

Hiivasieni kuolee yli 45-asteisessa vedessä, joten älä sekoita hiivaa liian kuumaan veteen.

Hiilidioksidin paine saattaa räjäyttää käymisastian, jos on astia ilmatiivis.

Lasipullo tuo mukanaan sirpalevaaran.

Älä ravista käymisastiaa, koska hiiva sekoittaa kiljun sameaksi.

Osa alkoholista hapettuu etikaksi, jos käymisastia on avoin.

Nauti kilju mahdollisimman nopeasti valmistuksen jälkeen

(korkeintaan viikko), koska ilman säilöntaaineita se pilaantuu.

Muista aina ennen käyttöä desinfioida käymisastiasi huolella.
Usein pelkkä kiehuva vesi riittää, mutta jotain desinfioimisainettakin voi käyttää.
Näin vältät mahatauteja. Kiljusi saattaa myös maistua paremmalta.
Muistathan, että kiljun valmistaminen on laitonta ellei siihen
lisää riittävää määrää marjoja tai hedelmiä käymisvaiheessa.
Perunan käyttö on ehdottoman laitonta.

Monday, April 7, 2014

Omena-appelsiinikilju




Valmistusaineet

3 l appelsiinimehua
2 l omenamehua
3 l vettä
1-2 kg sokeria



osta kaksi ämpäriä 10 l n. 2 € x 2 = 4 €  osta myös yksi kansi n. 2 €
osta superhiivaa n. 3 € osta mehut n. 0,75 € l X 5 = 3,7 5€ osta sokeria 2 kg n. 2 €  x 2 = 4 €
yhteensä 13,75 €


Ohje

Kaada omenamehut ämpäriin. Kaada myös 2 l appelsiinimehua ämpäriin. Kaada kädenlämpöistä tai jopa vähän lämpimämpää vettä ämpäriin niin, että ampärissä vesi on kädenlämpöistä n. 30 - 37 -asteista . Jollei vesi ole kädenlämpöistä ÄLÄ huoli, sinulla on vielä yksi mehupurkki jemmassa. Mehu kattilaan kiehumaan vähäksi aikaa ja sitten mehu ämpäriin ja tadaa kädenlämpöistä! Kaada sokeri ämpäriin ja sekoita kauhalla (tai jollain) väkivaltaisesti niin, että sokeri sekoittuu hyvin kädenlämpöisen veden sekaan. Lisää superhiivaa 1/2 pussia  ja kaikki "superhiivamineraalit", mitä lienevätkään ja sekoita riuskasti. Odota n. 1 päivä ja jollei ämpäristä kuulu sihinää, niin kilju ei ole lähtenyt käymään eli vesi ei ollut sopivan lämpöistä eli kädenlämpöistä. Jos näin tapahtuu, kiehauta vettä ja laita se ämpäriin. Sitten tee veitsellä/saksilla/terävällä esineellä reikiä kanteen ja laita se ämpärin päälle, sekoita päivän päästä kiljua niin, että se alkaa kunnolla sihistä ja sakka joka on muodostunut päälle sekoittuu veteen.

Kun on kulunut viikko käymisestä, eikä kilju ei enää käy, anna sen vielä olla päivä ämpärissä. Hommaa jostain letkunpätkä ja lappoa kilju toiseen ämpäriin. Toista tämä joka päivä noin 3-4 päivän ajan ämpäristä toiseen ja muista puhdistaa ämpäriin jääneet hiivajäämät pois. Kun olet mielestäsi laponnut kiljua tarpeeksi, eikä hiivaa jää enää ämpärin pohjalle, voit pullottaa tämän kuninkaitten juoman ja laittaa  jääkaappiin odottelemaan viikonloppua. Tai juoda samantien pois raakana. Jollet saa tätä juomaa juotua raakana, ei hätää.

Tässä hyvä drinkkiohje: 0,5 l tuoppi,  ½:let  kiljua, ½:let  appelssiinimehua ja voila, et maista pahoja makuja, vaan raikkaan mehun maun.

Varoitus:

Kun tätä kiljua tulee n. 10 litraa, saattavat viikon sisällä sivuoireet paahtaa päälle, voit huomata että kittaat  kiljua vielä neljän maissa yöllä, vaikka olisi seuraavana päivänä töitä. Saatat myös huomata, että yksinkertaiset asiat ovat hauskoja ja virikkeellisiä myös aamulla, kun kiljun juonnista on kulunut n. 6 tuntia. Huomaat, kuinka kilju vieläkin kumisee päässä ja olo alkaa olemaan surrealistisen absurdi.

Kaksikymmentä litraa



Perusohje

Kirkasta kiljua 20 litraa

On hieman turha kysellä vinkkejä siihen, miten kiljua voi valmistaa pullossa tai piilossa vanhemmilta, sillä alkoholin käyttöä ei voi suositella, koska se on kemiallisesti tekninen liuotin ja haitallista aivoille. Varsinkin alaikäisille aivoille, joilla on vielä käyttöä. Etyylialkoholi on keskushermostoa lamauttava aine, jonka valmistus ja juominen on jokaisen täysi-ikäisen oma asia, ottaen huomioon, että aikuisetkin laskeutuvat lasten kehitystasolle juovuksissa ollessaan.


Tavaroiden hinnat ovat esillä, jotta harrastaja saa käsityksen valmistukseen liittyvistä kustannuksista. Tarvikekustannukset eli kiinteät aloituskustannukset ja kiljun valmistustarvikkeet ovat se hinta, mitä itse juoma tulee maksamaan. Työlle tosiharrastaja ei laske hintaa. Vesilukot yleensä tulevat käymissankojen mukana samaan hintaan ja siksi vesilukot ovat listassa suluissa ja  ne on jätetty pois kokonaiskustannuksista. Kaikki tarvikkeet ja valmistusaineet löytää marketeista ja tavarataloista. Lämpömittari ei ole pakollinen, vaan kokemus lämpötilan arvioinnista riittää, mutta sitä suositellaan aloittelijalle tai epävarmalle. Lämpömittarit maksavat luokkaa 3 - 5 € ja ne ovat yleensä lasisia, joten kannattaa käsitellä niitä varoen. Nykyisin saa myöd edullisia digitaalisia, johdolla ja anturilla varustettuja lämpömittareita, joiden etu on se, että varsinaisen näytön voi asettaa paremmin näkyville.

Pikahiiivaa ei tule korvata millään pullahiivalla tai leivontahiivalla, koska ne aiheuttavat juomaan sivumakuja, alkoholi jää 12 %:n lukemaan ja valmistusaikaa lasketaan almanakalla. Ohjeessa mainituilla tarvikkeilla juomasta tulee 17 %:sta, sen voi tarkistaa vaikka mittarilla jos ei usko.

Tarvikkeet

    2 kpl 30:n litran käymisastioita (sis. yleensä vesilukon), 10,50 €/kpl
    (2 kpl vesilukkoja, 1,40 €/kpl)
    Desinfiointiaine, 2,45 €
    Lappoletku, 4,95 €
    Suppilo
    YHTEENSÄ 28,40 €


Kiljutarvikkeet

    Power pikahiiva, 3,75 €
    7 kg kidesokeria, 0,95 €/kg
    Käymisainepakkaus, 3,55 €
    YHTEENSÄ 13,95 €


Jos on valmistanut tällä ohjeella juomaa tai kotiviiniä aikaisemmin, tässä pikaohje:

    Desinfioi tarvikkeet.
    Kiehauta 5 litraa vettä, lisää sokeri ja sekoita.
    Täytä noin 20 asteisella vedellä 25:een litraan asti.
    Lisää pikahiiva, kun veden lämpötila on 15 - 25 astetta.
    Sulje kansi , aseta vesilukko paikoilleen ja anna käydä 3 päivää.
    Lappoa desinfioituun astiaan.
    Lisää käymisenpysäyttäjä lasilliseen kiljua ja kaada se kiljun sekaan.
    Sekoita hyvin ja aseta vesilukko paikoilleen.
    Anna pysähtyä 2-4 päivää ja käy heiluttelemassa paineet pois pari kertaa päivässä.
    Lappoa desinfioituun astiaan, lisää "superkirkaste" joukkoon.
    Sekoita "viinigelatiini" lasilliseen haaleaa (30-40) vettä ja kaada sekaan.
    Kansi kiinni ja heiluttele kaikki hiilidioksidi ulos astiasta, anna seistä 5 päivää.
    Lappoa desinfioituun astiaan, tarkista laatu ja pullota.


Jos ei ole ennen tehnyt tällä ohjeella tai ei ole tehnyt kotiviiniä, seuraava tulee  lukea kokonaisuudessaan:



Tarvikkeiden desinfiointi on parasta tehdä kylpyhuoneessa, koska siellä suihkuttelu on vaivattominta. Vesilukosta poistetaan korkki ja kumi ja ne asetetaan  käymissangon pohjalle. Kaada sankoon korkillinen desinfiointiainetta ja lisää hanasta viisi litraa vettä. Sangon asetetaan kansi paikoilleen, sormi vesilukkoreiän päälle, sanko nostetaan ilmaan ja ravistellaan hetki. Irroitetaan kansi, huuhdotaan kaikki siellä olevat tarvikkeet desinfiointiaineessa kunnolla, huuhdellaan suihkun avulla ja pistetään puhtaalle alustalle, joka voi olla  talouspaperia tai joku kankainen liina. Työnnetään sangon kansi pohjalle, huljutellaan kädellä pesuvettä sen päälle ja hieman pyöritellään sitä ja lopuksi huuhdellaan puhtaalla vedellä ja laitetaan sivuun.

Pesuvesi kaadetaan viemäriin ja huuhdellaan sanko. Paras tapa on pitää sankoa toisella kädellä ilmassa kallellaan niin, että vesi virtaa sieltä ulos kun toisella kädellä operoidaan suihkua. On tärkeää huuhdella kaikki reunat ja pinnat. Ulkopintaa pestessä astiaa voi pyyhkiä kädellä tai sienellä, jotta kaikki pöly poistuu. Erittäin tärkeää on muistaa huuhdella sangon reuna hyvin, ettei siihen jää mitään, mikä voisi pilata käymisreaktion.

Ainesten sekoitus.

Kiehautetaan 5 litraa vettä kattilassa ja kaadetaan käymisastiaan. Veden kiehumista odotellessa voi aukaista sokeripussit valmiiksi. Sokeri laitetaan astiaan ja sekoitetaan puu- tai lämmönkestävällä muovikauhalla, kunnes se on kokonaan liuennut. Tällä hetkellä astiassa tulisi olla  miltei siirappimaista nestettä. Laitetaan vesihana valumaan sopivan lämpöistä vettä, noin 20-asteista. Kädelle tämä tuntuu hieman kylmältä. Lämpötilan voi varmistaa pitämällä lämpömittaria vesivanassa noin minuutin. Tämän jälkeen vain kattila hanan alle ja tyhjennys astiaan, kunnes siinä on nestettä 25 litraa. Useimmissa käymissangoissa on litra-asteikko sangon kyljessä, teknillisesti ajattelevat voivat käyttää vaakaa ja katsoa massan 25 kilogrammaa täyttymisen. Varmistetaan, että sangossa oleva vesi on korkeintaan 25 asteista tai pikahiiva kuolee. Alarajana voidaan pitää 15-asteista vettä. Kun vesi on oikean lämpöistä, kaadetaan pikahiivapussin sisältö astiaan, odotetaan, että suurin osa hiivasta uppoaa ja sekoitetaan hyvin. Asetetaan kuminen tiiviste kanteen, tiivisteessä on pieni ura kantta varten. Laitetaan kansi paikoilleen tiiviisti, lisätään vesilukko, vesilukkoon vettä puolilleen ja vesilukon korkki paikoilleen. Korkki estää kiljua roiskumasta käymisen aikana.

Nostetaan astia käymispaikalleen, mieluiten irti lattiasta, koska lattia on yleensä kylmempi kuin huone. Samalla tulee helpottaneeksi lappoamista myöhemmässä vaiheessa, kun astiaa ei tarvitse nostella (hiivasakka sekoittuu astian pohjalta sankoa liikuteltaessa).

Käyminen alkaa muutaman tunnin kuluttua ja seuraavana päivänä käyminen on hyvässä vauhdissa, jos vesilukko päästää läpi kaasua. Jos mitään ei kuulu, käyminen ei ole alkanut tai se on keskeytynyt eli joku virhe on tapahtunut (esimerkiksi liian korkea tai matala lämpötila). Annetaan kiljun käydä rauhassa vähintään kolme vuorokautta tai kunnes vesilukosta nousee kupla 1-2 kertaa minuutissa. Kannattaa seurata, että vesilukko ei tyhjene, koska tulee hajuhaittoja, vesilukkoon  voi lisätä vettä tarvittaessa.




Desinfiointi.

Kun kilju on käynyt eli vesilukosta nousee kupla 1-2 kertaa minuutissa, on aika pysäyttää käyminen. Puretaan lappo ja toinen vesilukko osiin, laitetaan ne toisen astian pohjalle, lisätään korkillinen desinfiointiainetta ja pestään astia ja osat kuten ensimmäisen kohdalla tehtiin.



Kootaan lappo ja laitetaan puhdas astia lattialle lähelle käymisastiaa. Tarkistetaan käymisastian kylkeen vertaamalla, että lapon pää jää pohjasta noin 2-3 cm, jotta sakkauntunut hiiva ei tule mukana. Upotetaan lapon pää käymisastiaan varoten heiluttelemista jotta hiiva ei nouse pohjasta. Katsotaan että lapon letkupuristin on auki tai poistettu. Pistetään letkun toinen pää lähelle puhdasta astiaa, imaistaan voimakkaasti kerran ja suunnataan letku astian pohjaa kohti. Jos imaisee pidempään kuin sekunnin, suu saa maistiaisen tuotteesa. Jos imaisee liian heikosti, neste virtaa takaisin käymisastiaan ja sekoittaa pohjahiivaa. Lappoamiseen kuluu aikaa noin 5 minuuttia. Käymisastian pohjalle jää  2 - 3 cm nestettä, jota ei kannata yrittää "pelastaa", koska joukossa on runsaasti hiivaa. Kaadetaan pohjasakka viemäriin ja huuhdellaan käymisastia, vesilukko ja lappo huolellisesti.

.

Otetaan astiasta lapottua juomaa lasillinen sekä käymisainepakkauksesta pussi "käymisen pysäyttäjä" ja kaadetaan pussin sisältö lasiin. Sekoitetaan hyvin ja kaadetaan astiaan. Suljetaan kansi, peitetään reikä sormella, kallistetaan astiaa lattialla hieman ja heilutellaan voimakkaasti, jotta käymisen pysäyttäjä sekoittuu. Laitetaan lopuksi vesilukko paikoilleen ja vettä tarpeellinen määrä ja korkki päälle. Nostetaan astia paikalleen lattiasta irti. Annetaan pysäytysaineen vaikuttaa 4 vuorokautta ja käydään pari kertaa päivässä heiluttelemassa astiaa, jotta hiilidioksidi poistuu. Yleensä käyminen pysähtyy kahdessa päivässä ja viimeistään kolmantena päivänä. Viimeisenä pysäytyspäivänä annetaan juoman seistä ainakin neljä tuntia heiluttelematta, jotta hiiva laskeutuu pohjalle.


Päivä 8

Kirkastaminen.

Jälleen kerran desinfioidaan lappomistarvikkeet, vesilukko ja toinen astia. Edellä mainittua lappoamisohjetta noudattaen lapotaan kilju puhtaaseen astiaan. Kaadetaan käymisainepakkauksesta pussi "superkirkastetta" kiljun sekaan. Otetaan vesilasiin haaleaa vettä (30 - 40-asteista) ja kaadetaan käymisainepakkauksesta pussi "viinigelatiinia" lasiin ja sekoitetaan hyvin. Kaadetaan gelatiini kiljun sekaan. Laitetaan kansi paikoilleen, suljetaan reikä sormella ja heilutellaan voimakkaasti. Päästetään paine pois. Toistetaan ravistelua ja paineenpoistoa niin kauan, että astiasta ei enää tule hiilidioksidia. Laitetaan vesilukko paikoilleen, tarkistetaan vesimäärä, nostetaan astia paikoilleen ja annetaan seistä 4-5 vuorokautta. Tässä vaiheessa astia saa olla viileässäkin paikassa, koska käyminen ei enää jatku.


Päivä 13

Desinfiointi. Puhdistetaan jälleen kerran toinen astia ja lappoamisvälineet.
Lapotaan kilju puhtaaseen astiaan ja varotaan jälleen heiluttelemasta astian sisältöä, ettei kirkas kilju samene.

Pullottaminen.

Valmis kilju voidaan pullottaa esimerkiksi tyhjiin 1.5 litran virvoitusjuomapulloihin, jotka on pesty ja desinfioitu. Pullojen pesu onnistuu parhaiten tekemällä viisi litraa desinfiointinestettä ja kaatamalla se tasaisesti jokaiseen pulloon. Pullot suljetaan ja niitä ravistellaan hetki. Ravistelun jälkeen huolellinen huuhtelu. Pulloja tarvitaan vähintään 15kpl, sillä valmista kiljua on noin 20 - 22 litraa.

Lappoaminen pulloihin.

Pestään lappoamisvälineet. Tämän jälkeen laitetaan lappo paikoilleen kiljuastian reunalle ja laitetaan lapon letkupuristin paikoilleen. Laitetaan lapon pää ensimmäiseen pulloon ja imaistaan lappo käyntiin. Kun pullo on täyttynyt, painetaan letkunpuristimesta ja kiljun virtaus lakkaa. Tämän jälkeen vaihdetaan letkun pää seuraavan pullon kaulasta sisään ja avataan puristin. Toistetaan kunnes kilju on lapottu pulloihin. Astian pohjalle jää pieni tilkka, sen saa pulloihin suppilon avulla tai siitä voi ottaa koemaiston.

Aktiivihiili sen tekee.



Jos oikein haluaa hifistellä ja varmistua kiljun laadusta, on hyvä kaataa kilju aktiivihiilen läpi ennen pullotusta. Aktiivihiili huuhdellaan kuumalla vedellä kunnes siitä ei enää irtoa mustaa väriä veteen, toisin sanoen aktiivihiili on pölytöntä. Jos aktiivihiiltä ei pese vedellä, niin kilju saa tumman sävyn ja maku saattaa myös olla poikkeava. Laitetaan suppiloon suodatinpussi. Täytetään suppilo puolilleen aktiivihiiltä ja lirutetaan kilju aktiivihiilen läpi pulloon. Aktiivihiilisuodatinta ei tule kaataa täyteen kiljua, vaan pieni määrä kerrallaan. Näin aktiivihiili saa toimia oikein. Jos ei hermo kestä liruttelua pulloon, niin kiljun voi suodattaa desinfioituun astiaan ja vasta sitten pullottaa kilju.

Kuinka paljon käyminen haisee?  Valmistuksen aikana kilju tai kotiviini tahi olut haisee jonkin verran. JOs on oma asunto eikä esimerkiksi opiskelijasolu, niin hajuhaitta ei ole kovin suuri. Jos taas on mahdollista, että talon muut asukkaat ovat herkkänenäisiä, niin hajuhaittoja on vältettävä. Toki tulee muistaa, että kotiviinin valmistaminen on aivan laillista ja kysyttäessä voi vastata, että on kokeilemassa valmista kotiviinipakkausta. Hajuhaittaa voi pienentää hankkimalla hajuttoman vesilukon eli vesilukon, jossa on aktiivihiilipatruuna. Näitä saa tilattua netistä. Myös kaikkia muita tarvikkeita voi tilata netin kautta kotiviini- tai -olut-liikkeistä.

Sunday, April 6, 2014

Reseptejä

Kirkasta kiljua 20 litraa

Omena-appelsiini kilju

Sima

Päärynäkilju

Köyhänmiehenkilju

Appelsiinikilju

Perusohje

Saturday, April 5, 2014

Etusivu


• Kirkastus
• Reseptit

• Tarvikkeet
• Vinkkejä
• Keskustelu
• FAQ

Mitä kilju on?
Mistä kilju tehdään?
Kuinka paljon sokeria tarvitaan?
Kuinka paljon hiivaa laitetaan?
Miksi kilju pitää kirkastaa?
Lue lisää kysymykiä..
Reseptejä
Kirkasta kiljua 20 litraa
Omena-appelsiini kilju
Sima
Päärynäkilju
Köyhänmiehenkilju
Appelsiinikilju
Perusohje

Kilju on  alkoholijuoma, joka on valmistettu vedestä, sokerista ja hiivasta. Kiljun valmistaminen on Suomessa lailla kielletty, mutta jos kiljuun lisätään käymisvaiheessa marjoja, hedelmiä tai viljatuotteita, niin siitä tulee lakiteknisesti viiniä tai olutta. Maustamatonta kiljua voi juoda sellaisenaan tai sitä voi käyttää erilaisten drinkkien raaka-aineena. Oikein valmistettu kilju on hyvänmakuinen vahva alkoholijuoma, vaikka yleisesti se hyväksytään paskanmakuisena juomana, josta tulee helvetinmoinen darra. Kiljun huono maine johtuu, sen osaamattomasta valmistuksesta. Monet jättävät kirkastusvaiheen pois, maustavat huonosti tai ainesosien suhteet ovat huonot. Kiljun valmistus on taiteenlaji. Siinä etsitään parhaat metodit ja opitaan kantapään kautta. Kerta kerralta kilju maistuu paremmalta    

 


Blogi ei suosittele eikä kannusta ketään, varsinkaan alaikäisiä, käyttämään alkoholia. Humalahakuisella juomisella on lukuisia haittavaikutuksia. Sen sijaan haluamme antaa sinulle tietoa, miten voidaan tehdä maukkaampaa ja terveellisempää kiljua. Kuten, miten lopettaa hiivan käyminen, kirkastaa kiljua ja vinkkejä maustamiseen. Kaikki viinin, siman ja oluen valmistamiseen liittyvät ohjeet ovat tervetulleita.

Jos olet uusi kiljun maailmassa, suositellaan lukaisemaan Kirkasta kiljua 20 litraa -ohje. Kun ja jos kysymyksiä syntyy  kannattaa selata Usein kysytyt kysymykset läpi.

Kiljun kirkastaminen

Kirkastamatonta kiljua voi juoda, mutta se on pahaa ja siitä tulee huono olo. Silti suuri osa jättää koko kirkastamisvaiheen pois kiljua valmistaessaan, vaikka kirkastaminen on yksinkertaista, eikä vaadi sen kummempaa taitoa.

Kun kilju on käynyt, on odotettava vielä noin 5-7päivää, jotta hiiva laskeutuisi pohjalle. Hiivan laskeuduttua lapotaan kilju toiseen astiaan tai astioihin. Esimerkiksi kahteen pienempään. Tämä operaatio toistetaan kerran. 5-7 päivää on vain suuntaa antava ohje. Jos teet pienemmän määrän kiljua (2-5 litraa) lappoamisen voi aloittaa jo parin päivän päästä kun kilju on käynyt. On hyvä muistaa, että käymisastiaa ei saa ravistaa, jotta hiiva ei sekoitu uudelleen.

Kahden viikon kuluttua käymisestä sinulla on makuhermoja hivelevää, suussa sulavaa, kotitekoista kiljua.

Kiljun kirkastamisohje pähkinänkuoressa

Odota 3-7päivää.
Lappoa.
Odota 3-7päivää.
Lappoa.
Nauti kilju.